Sivut

blogi siirtyy

vanhalle blogialustalle. Huomasin, että olen kirjoittanut sinne viimeksi vuonna 2012 joten eiköhän ole aika kaivaa se uudelleen naftaliinista.

Syy miksi vaihdan blogin osoitteen on se, että haluan kirjoitella muustakin kuin pelkästään liikunnasta, terveydestä ja ravinnosta. Tämä blogi nyt oli melkeinpä sitä ja rehellisesti sanottuna en jaksa kirjoittaa pelkästään niistä aiheista ja nyt pääsen jatkamaan siitä mihin 3 vuotta sitten olen jäänyt; hetkiä elämästä - liikunnasta, kukista, luonnosta, lapsista ja mitä elämässä tapahtuu, kokonaisvaltaisesti.


Ehkäpä kirjoittamistahti virkistyy tästä joten stay tuned :)

Toivottavasti seuraatte mukana 

Tervetuloa uuteen vanhaan blogiini http://pulusen.blogspot.fi

hitaasti mutta varmasti

niin Alzheimer etenee. Tuo kirottu sairaus joka nakertaa ja rappeuttaa aivot. Edessä tuska ja hämmennys ja niin monta kysymystä.



Päädyin kirjoittamaan Alzheimerista siitä syystä, että isäni on sairastanut sitä jo vuosia. Nyt tauti on edennyt siihen vaiheeseen, että liikkuminen ja ymmärtäminen on hankalaa, motoriikka ei toimi. Hän kuitenkin tunnistaa vielä ihmiset.

Se mikä on henkisesti ja fyysisesti omaisille raskasta etenkin sille läheisimmälle, on sairauden seuraava vaihe; agressiivisuus. Sairastunut tiedostamattaan lyö, potkii ja saattaa purra. Isälläni tämä purkautuu vaimoon. Et tiedä mistä se alkaa, katse menee lasittuneeksi ja alkaa kova tärinä. Hermostuneisuus on käsin kosketeltavaa.
Olin vappuna monta tuntia isäni ja hänen vaimonsa välissä valmiina pitämään kiinni, halaamassa ja puhumassa hiljaisella äänellä. Annoin puristaa kättä lujaa jos se auttaisi purkamaan pahan olon. Ei se auttanut. Hieroin tunnin niskoja ja paijasin, sekään ei auttanut kuin pysymään paikoillaan. Itketti mutten voinut näyttää sitä.

Kohtauksia ei tule joka päivä mutta kun ne tulevat, ne tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Katse muuttuu ja vartalo jännittyy. Ainoa vaihtoehto on pahan kohtauksen sattuessa soittaa hätänumeroon. Annetaan rauhoittavaa ja laitetaan ehkä lepositeisiin.

Hoitokoti on yksi vaihtoehto mutta sinne ei pääse muutamaksi päiväksi jotta omainen saisi levättyä ja kerättyä voimia. Muutamaksi päiväksi pääsee silloin kun on vapaita paikkoja ja niitä ei ole usein. Ainoastaan vaihtoehtona on lopullinen siirtyminen hoitokotiin. Mutta kun kotona pärjää ajoittain, hän ei ole koko ajan agressiivinen. Onko vaihtoehtona laittaa sänkyyn makaamaan lääkittynä ja kun kohtaus nostaa päätään laitetaan siteet ettei pääse vahingoittamaan itseä tai muita... Se on vaikea päätös, koska pitää päästää irti. Vielä yritetään, tehdään kaikkemme jottei tarvitse lähteä kotoa.

Agressiivisuus on vain yksi vaihe. Toivon, että se menee nopeasti pois. Minulla on paha mieli vaimon puolesta joka on läsnä koko ajan. Elää tuskaa ja voimattomuutta. Silmistä näkyy pelko ja suru. Minulla on paha mieli isäni puolesta kun hän tiedostaa sairauden nakertavan mutta ei voi sille mitään. Minulla on paha mieli omasta puolestani kun näen isäni hiipuvan pois. Haluaisin muistaa hänet vielä terveenä.

Alzheimer on kavala sairaus jota ei soisi kenellekään. Valitettavasti itselläni, sisarellani ja meidän lapsilla on riski sairastua siihen. Isäni siskollakin on alzheimer joten riski on suuri. Toisaalta voi olla ettei kenellekään tule sitä.

Halusin kirjoittaa tästä koska elämän valinnoilla voit vaikuttaa siihen miten voit. Liiku, lepää, harjoita aivoja, syö terveellisesti, välitä itsestäsi.

Äitini sanoo, että kortit on jaettu jo syntyessään. Se on varmasti totta mutta suuntaan voi vaikuttaa. Isäni teki paljon ristisanatehtäviä ja urheili, silti hän sairastui. Olisiko hän voinut tehdä jotain toisin - varmasti mutta se ei todennäköisesti olisi estänyt sairautta tulemasta. Olisiko sairaus eri valinnoilla voinut tulla myöhemmin - ehkä, ehkä ei.
Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta ainakin voi yrittää vaikuttaa. Silloin ei ainakaan tarvitse miettiä mitä jos..



Kaikesta huolimatta ihanaa kevättä - olkoon se aurinkoinen <3




Kahvakuulailua pienryhmässä maanantaisin 18-19

Maanantaisin kuulaillaan Lahnalahden puistossa klo 18-19 (leikkipuiston vieressä keinujen luona). Tunti pidetään aina maanantaisin 20.4.-15.6. Kuulailusta pidetään taukoa juhannuksesta elokuun alkuun. Tunnit jatkuvat taas 10.8.



Tunneilla harjoitellaan oikea perusliikkeitten tekniikka (rinnalleveto, tempaus ja työntö) sekä niiden apuliike heilautus. Lisänä erilaiset kyykyt, vauhtipunnerrus, maastavedot, vartalon ympäri kierrot ym.
Tunnin loppuun tehdään sykettä nostava treeni kiertoharjoitteluna tai patterina jossa saadaan nostettua sykettä.

Mukaan voit ilmoittautua sähköpostitse anna(at)formafit.fi. Huomioithan, että ilmoittautuminen on sitova ja tulee tehdä sähköpostitse. 
Tunti pidetään jos ilmoittautuneita
 tulee vähintään 2.

Hinta kertamaksuna 10€ tai 10x kortti 70€. Kuulia on mahdollista vuokrata 4€/krt (kuulia rajoitetusti).

Tunnin tai 10x kortin voi käydä ostamassa etukäteen verkkokaupassa http://formafit.mycashflow.fi/
Tunti on mahdollista maksaa myös käteisellä ennen tunnin alkua.

Tunnit pidetään säävarauksella mutta pieni vesisade ei haittaa.

TERVETULOA MUKAAN!

Uni ja palautuminen

Viime lauantaina Terveysmyrsky järjesti trainereilleen koulutuksen Tampereella jossa mm. käsiteltiin unta. Terveysmyrskyn perustaja Timo Kettunen järjestää univalmennuksia ja hän kyllä tietää mistä puhuu.

Uni on aika tärkeä osa-alue hyvinvoinnin kannalta. Jos sitä ei saa tarpeeksi elimistö voi mennä pitkäksi aikaa sekaisin. Ja kun puhutaan pitkästä ajasta se saattaa olla kuukausia, eli muista pitää kiinni siitä, että nukut tarpeeksi. Univelkaa ei voi nukkua pois tai varastoon.
Se miten nukut vuorokauden aikana on taas yksilöllistä. Joku tarvitsee 8 tuntia putkeen unta ja joku taas nukkuu pienemmissä jaksoissa esim. 4 tuntia ja taas 4 tuntia. Kokeilemalla se varmasti selviää ja jos ei selviä niin suosittelen univalmennusta.

En ole oikein koskaan ollut mikään päiväunien ottaja. Kuitenkin treenien jälkeen tuntuu siltä, että keho kaipaa lepoa ja palautumista.

Päiväunet ovat olleet yleensä "koiranunta", kuulen mitä ympärillä tapahtuu mutta silti kun jossain vaiheessa hätkähdän tiedän olleeni jossain unen ja valveen rajamailla. Jossain vaiheessa tulee hyvän olon tunne eikä tee mieli nousta millään, siitäkin saattaa tulla stressimomentti kun tietää että pitää nousta muttei millään jaksa. Sitten kun  havahtuu huomaakin olleensa 1-2 tuntia lepäämässä. Olo tuntuu pöhnäiseltä eikä niin kovin levänneeltä.

Koulutuksessa sain paljon oivalluksia ja uutta tietoa ja sen minkä oikeastaan tiesin mutta en ole kokeillut on ottaa 20min ns. voimaunet. 20 minuutissa ihminen ei vielä vaivu syvään uneen vaan uni on juurikin sitä "koiran unta". Jos nukut yli 20 minuuttia ja ennätät vaipua syvään uneen, sieltä on paljon vaikeampi herätä ja silloin tuntuukin entistä väsyneemmältä ja pöhnäiseltä.

Eilen päätin tehdä tutkimuksen kuinka 20 minuutin päiväunet toimivat omalla kohdallani. Laitoin puhelimen äänettömälle ja pyysin muita kotona olevia olemaan mahdollisimman hiljaa. 20 minuuttia meni hävyttämän nopeasti ja kun kello pärähti soimaan olo tuntui pöhnäiseltä ja väsyneeltä. Ei kuitenkaan niin väsyneeltä kuin jos olisin nukkunut tunnin. Pieni ulkoilu heti unien jälkeen piristi olon kuitenkin.

Nyt on kirjoitettu siitä, että ennen niitä 20 minuutin päikkäreitä kannattaa juoda kupponen kahvia ja sen jälkeen mennä unille. Kun 20 minuutin päästä kello soi, on kofeiini ennättänyt vaikuttaa ja heräätkin pirteänä ja voimissasi. Lauantaina keskusteltiin koulutuksessa myös tästä ja tänään juuri äsken tein testin miten oma keho suhtautuu asiaan. Laitoin vielä lisäksi rentoutus/meditaatio musiikin soimaan ja menin sohvalle. Odotukset olivat korkealla ja nyt 20 minuuttia meni vieläkin nopeammin. Mutta nyt noustuani olo on pirteä enkä haukottele niinkuin eilen. Lisäksi hiljainen musiikki vein ajatukset jonnekin muualle ja tuntui, että vaikken päässyt ihan samaan nirvanaan kuin eilen, keho ja pää lepäsi ja olo tuntui rentoutuneelta.



Tämän kokeilun tuloksena suosittelenkin kaikkien kokeilemaan ennen päiväunia kupillista kahvia. Itse pyrin aina mahdollisuuksien mukaan ottamaan päiväunet ja silloin kun otan kahvin kera. Koska tietenkään kaikille ei ole mahdollista ottaa kesken työpäivän päiväunia voisi testata miten tämä toimii esim. päivällisen jälkeen n. 17-18 aikaan. Jälkiruuaksi kahvi ja sohvalle 20 minuutiksi. Voisin veikata, että toimii vielä tuohon aikaan eikä yöunet kärsi varsinkin heillä joilla liian myöhäinen kahvittelu vaikeuttaa unen saantia.

Lepo, ravinto ja liikunta kulkevat käsi kädessä ja jos joku on rempallaan, se näkyy ja tuntuu.

Pitäkää huolta itsestänne ja hyvinvoinnistanne ja riittävästä levosta <3


Kahvakuulatunnit Lahnalahden puistossa Lauttasaaressa

Maanantaisin puistokahvakuulaa Lahnalahden puistossa klo 18-19 (leikkipuiston vieressä keinujen luona). Tunti pidetään aina maanantaisin 20.4.-15.6. Kuulailusta pidetään taukoa juhannuksesta elokuun alkuun. Tunnit jatkuvat taas 10.8. ja jatkuvat ainakin elokuun ajan.

Mukaan ovat tervetulleita kaikki kahvakuulanostamisesta kiinnostuneet.
Tunneilla harjoitellaan oikea perusliikkeitten tekniikka (rinnalleveto, tempaus ja työntö) sekä niiden apuliike heilautus. Lisänä erilaiset kyykyt, vauhtipunnerrus, maastavedot, vartalon ympäri kierrot ym.
Tunnin loppuun tehdään sykettä nostava treeni kiertoharjoitteluna tai patterina jossa saadaan nostettua sykettä.

Hinta kertamaksuna 10€ tai 10x kortti 70€. Kuulia on mahdollista vuokrata 4€/krt (kuulia rajoitetusti). Sitovat ilmoittautumiset ja kuulan vuokraus sähköpostitse anna(at)formafit.fi. Tunnit pidetään jos ilmoittautuneita tulee vähintään 2.

Tunnin tai 10x kortin voi käydä ostamassa etukäteen verkkokaupassa http://formafit.mycashflow.fi
Tunti on mahdollista maksaa myös käteisellä ennen tunnin alkua.

Tunnit pidetään säävarauksella mutta pieni vesisade ei haittaa.

TERVETULOA KAIKKI MUKAAN!

Kahvakuulatunnit alkavat Lahnalahden puistossa alkaen 13.4.

Kevät tulee ja on aika kaivaa kuulat komerosta ja lähteä nauttimaan ulkoliikunnasta.

Maanantaina 13.4. alkaa puistokahvakuula Lahnalahden puistossa klo 18-19. Tunti pidetään aina maanantaisin samaan aikaan, samassa paikassa.

Mukaan saa tulla kaikki kahvakuulanostamisesta kiinnostuneet.
Tunneilla harjoitellaan oikea perusliikkeitten tekniikka (rinnalleveto, tempaus ja työntö) sekä niiden apuliike heilautus. Lisänä erilaiset kyykyt, vauhtipunnerrus maastavedot, vartalon ympäri kierrot ym.
Tunnin loppuun tehdään treeni kiertoharjoitteluna tai patterina jossa saadaan nostettua sykettä.

Hinta kertamaksuna 10€ tai 10x kortti 70€.

Jos sinulla ei ole omaa kuulaa, voit vuokrata kuulan 4€/kerta (kuulia on rajoitetusti). Viestiä anna(at)formafit.fi

Tunnit pidetään säävarauksella.

TERVETULOA KAIKKI MUKAAN!



nyrkkeily reeniä

Viime viikolla oli aikaa kaikenlaisille treeneille ja otin videota nyrkkeily/potkunyrkkeily/allroundmartialarts treeneistä.

Jäi nimittäin edelliseltä päivältä hitusen hampaan koloon joten oli mentävä potkimaan itseäni takamukselle säkkiä. Teki hyvää ja olo oli hikinen.

Paljon on kuitenkin kehityttävää potkusaralla. Polveni leikattiin n. 3-4 vuotta sitten ja aloitin potkimisen varovasti taas vuosi sitten. Lantio on aivan jumissa ja jäykkä mutta enpähän anna periksi. Eihän se muuta vaadi kuin reeniä, reeniä ja reeniä.

Videon laatu ei ole häävi mutta harjoittelen tässä kovasti.

Minut ja monet muut löytää www.vlogia.com